TV

Televisio ei kuole koskaan

Hesarissa oli hiljattain artikkeli Amazonin, Applen, Googlen, Microsoftin ja muiden teknologiafirmojen rynnistyksestä tv-bisnekseen. Samaan aikaan kotimaisen tv-mittaritutkimuksen luvut osoittavat aikasiirretyn katselun vakiintuneen alle kymmenyksen osuuteen kokonaiskatselusta.

Vanhoihin ratkaisuihin turvaaminen johtaa jatkossa helposti menetettyihin mahdollisuuksiin.

Vaikka perinteisellä televisiolla on edelleen vahva asema kuluttajan mediapäivässä, ja vaikka valtaosa perinteisen television katselusta tapahtuu yhä livenä alkuperäiseen lähetysaikaan, ovat tavat, paikat ja ajat liikkuvan kuvan kuluttamiseen moninaiset. Toisaalta teknologinen kehitys näyttää silti tukevan ”olohuoneen ison ruudun” asemaa kodin viihdekeskuksena, vaikka tv-kanaville vaihtoehtoiset ohjelmalähteet yleistymässä ovatkin.

Kuluttaja valitsee aina kulloiseenkin tarpeeseensa ja tilanteeseensa sopivimman ruudun. Eikä liene kenellekään yllätys, että etenkin nuoremmissa ikäryhmissä ja aktiivisilla ihmisillä se on usein mobiililaite. Tiukassa kisassa ainoa varma voittaja on katsoja – vaikka arjen tuoksinassa ja vaihtoehtojen tulvassa moni päätyykin ”vanhanaikaiseen” valintaan ja löytää uutisensa ja viihteensä tutusta ohjelmakartasta, rutiinilla.

Vielä eilen tallentavien digisovittimien ja -televisioiden pelättiin syövän mainoskatkojen yleisön. Kuitenkin tänään liikkuvan kuvan ympärille rakentuu enemmän kaupallisia mahdollisuuksia kuin koskaan. Loppujen lopuksi, olipa infra ja ympäristö mikä hyvänsä, ihmisiä liikuttaa – ihan niin kuin tähänkin asti – sisältö.

Alati kasvava valinnanvara saattaa hämmentää mainostajaa siinä missä kuluttajaakin. Vanhoihin ratkaisuihin turvaaminen, vaikka ne aiemmin toimivia olisivatkin olleet, johtaa jatkossa helposti menetettyihin mahdollisuuksiin. Näkemyksellisyydessä ei ole kyse siitä, että keskitytään veikkaamaan voittavaa hevosta… vaan siitä, että luodaan ja löydetään kokonaisuus, joka puhuttelee, vaikuttaa ja aktivoi.

Avainsanat:

Liity postituslistalle: