Pöllölaakso pelaa kovaa MM-kaukalossa

MTV media tuli viime viikolla julkisuuteen kevään jääkiekon MM-kotikisojen televisiointisuunnitelmillaan. Suurin uutinen lienee se, että maksuttomien lähetysten velvoite tullaan täyttämään MTV3:n asemesta pääosin AVA-kanavan avulla.

Valtioneuvosto listasi vuonna 2007 kansallisesti merkittävät urheilutapahtumat, joiden tulee jatkossakin olla katsottavissa maksuttomasti, ja jääkiekon MM-kisojen osalta se tarkoittaa suoria lähetyksiä välierä- ja loppuotteluista sekä Suomen joukkueen otteluista.

MTV median tiedotteen mukaan kisojen 64 ottelusta 12 näkyy vapaasti katsottavissa olevilla kanavilla. AVA:lla esitetään viisi Suomen alkusarjaottelua, (Suomen) puolivälierä, toinen välierä, pronssiottelu ja finaali. MTV3:lta ovat katsottavissa kaksi Suomen alkusarjaottelua ja toinen välierä.

Naisille suunnattu AVA aloitti maksukanavana vuonna 2008 ja muuttui kaapeliverkon ilmaiskanavaksi tammikuussa 2011. Helmikuusta 2012 alkaen AVA on näkynyt myös antenniverkossa, mikä mahdollistaa sen käytön koko kansan (teoriassa) tavoittavaan kisatelevisiointiin.

AVA:n olemassaolon tarkoitus on ollut haastaa Nelonen median vahvaa kasvua osoittanut Liv-kanava, mutta tähän asti katsojaluvut ovat pysyneet sangen vaatimattomina. MTV mediassa onkin päätetty ottaa kaikki keinot käyttöön ja nyt siis käyttää jopa MM-kisoja keppihevosena.

Virallinen selitys kuuluu kuitenkin: ”AVA on paras ratkaisu kisojen ilmaiskanavaksi, sillä otteluiden venyminen voisi aiheuttaa hankaluuksia MTV3:n ja Subin vakiintuneissa ohjelmakartoissa.” AVA:n lanseeraamisen ohella kisatelevisioinnin toinen päätavoite on maksukorttimyynnin vauhdittaminen.

Liity postituslistalle: